Burgasin tarina

Kolmen järven ympärillä oleva maa-alue oli traakialaista kauan ennen kuin se oli mitään muuta. Heimot kalastivat täällä laguuneista, valmistivat suolaa ja käyttivät sisämaan kuumia lähteitä nykyisessä Vetrenissä, missä lähteen ympärillä seisoi pyhäkkö.

Keskustan arkeologisessa museossa oleva kulta ja pronssi ovat suurelta osin peräisin tästä maailmasta: hautaesineitä, votiivilaattoja ja kansan hevostarvikkeita, joka ei jättänyt taakseen kaupunkeja tälle lahdelle.

Roomalaiset rakensivat kaupunkinsa pois avoimelta lahdelta. Deultum, joka perustettiin armeijan veteraanien siirtokunnaksi Sredetska-joen varrelle nykyisen kaupungin lounaispuolelle, oli tämän rannikon hallinnollinen keskus; sen rauniot ovat arkeologinen suojelualue Debeltissä.

Lähempänä kuumista lähteistä tuli Aquae Calidae – kylpyläkaupunki, jossa oli kylpyläkompleksi, joka houkutteli vierailijoita kaikkialta provinssista. Lähde ei koskaan lakannut: viisitoista vuosisataa myöhemmin Suleiman Suuri rakensi oman kylpylänsä sen päälle, ja tuo rakennus seisoo yhä.

Bysantin ja keskiajan Bulgarian hallinto jätti lahden ympärille pieniä linnoituksia ja vartiotorneja pikemmin kuin kaupungin. Nimi Burgas jäljitetään yleensä noihin torneihin – kreikan sanasta pyrgos ja sen latinalaisesta vastineesta burgos.

Kauppa ja valta tällä rannikolla kuuluivat muurien ympäröimille satamakaupungeille: Mesembria, joka on Nessebar, ja Apollonia, joka on Sozopol. Molemmat ovat yhä olemassa, ja molemmat ovat puolen tunnin matkan päässä.

Ottomaanien vallan aikana lahden asutus oli vaatimaton kalastajien ja suolatyöläisten paikka, Anchialosin – nykyisen Pomorien – varjoon jäänyt rannikolla ylöspäin. Laguunien suola oli sen ainoa merkittävä vientituote.

Sitä suolaa korjataan edelleen samoista Atanasovsko Laken pannuista, samalla menetelmällä, mikä tekee siitä piirin vanhimman jatkuvan teollisuudenalan.

Vuoden 1878 jälkeen kaupunki joutui Itä-Rumelian autonomiseen provinssiin ja liittyi Bulgarian ruhtinaskuntaan vuoden 1885 yhdistymisen myötä. Sen teki kaupungiksi kuitenkin infrastruktuuri: sisämaan rautatie ja sitten satama.

Kaupallinen satama avattiin vuonna 1903 ja se muutti kaiken – viljaa ja suolaa ulos, hiiltä ja koneita sisään, ja kauppiasluokka, joka suunnitteli kadut ja rakensi talot, joiden ohi kävelet tänään Bogoridilla.

Meripuisto rakennettiin kallionkielekkeen varrelle vuosina 1910 puutarhuri Georgi Duhtevin suunnitelman mukaisesti, ja se antoi kaupungille sen luonteen: puisto, ei aukio, on paikka, jossa Burgas kokoontuu.

Sotien välillä kaupunki kasvoi kalan, suolan ja merenkulun varassa, ja se sai kasinorakennuksen, kylpylät ja rantakadun, jotka edelleen kehystävät rantaa.

Sosialistiset vuosikymmenet muuttivat Burgasin teollisuuskaupungiksi. Kaupungin luoteispuolelle 1960-luvun alusta rakennetut petrokemiantehtaat muodostuivat Balkanin niemimaan suurimmaksi jalostamoksi, ja esivalmistettujen talojen alueet – Lazur, Izgrev, Slaveykov, Meden Rudnik – nousivat majoittamaan työvoimaa.

Väestö moninkertaistui useita kertoja yhden sukupolven aikana. Suurin osa Burgasissa nykyään asuvista ihmisistä asuu siinä kaupungissa, ei kauppiasluokan rakentamassa kaupungissa.

2000-luvulta lähtien kaupunki on käyttänyt rahansa ranta-alueeseen: laituri on rakennettu uudelleen, puistoa laajennettu, vanhat satamavarastot avattu kulttuurialueeksi, järvet suojeltu ja niihin on rakennettu pyöräilyreittejä, ja Sarafovon lentokentästä on kasvanut kunnon portti.

Arena Burgas, sisähalli, jossa kilpailu järjestetään, kuuluu samaan ohjelmaan – tapahtumapaikka, joka on rakennettu kaupungille, joka päätti mieluummin olevansa matkakohde kuin jalostamokaupunki.

Toukokuussa 2027 Burgasista tulee Eurovision Song Contestin isäntäkaupunki. Kaupungille, joka sai sataman vasta vuonna 1903, maailman suurimman livemusiikkitapahtuman isännöinti ei ole pieni asia.

Se on myös ensimmäinen kerta, kun suurin osa Euroopasta katsoo tarkasti tätä rannikkoaluetta. Mitä he löytävät, on nuori kaupunki hyvin vanhalla pohjalla – mikä on tämän sivun koko tarina.